Ajankohtaista

Energiavero nousee vuoden 2011 alussa lähes kaksinkertaiseksi Suomessa.

”Energiaveroihin rojahtaa ensi vuoden alussa historiallisen suuri korotus! Esimerkiksi kevyen polttoöljyn verotus nousee lähes kaksinkertaiseksi ensivuoden alusta alkaen.

Korotuksesta huolimatta energiavero on edelleen vain puolet nykyisestä Ruotsin energiaverosta.”

Lähde: Kauppalehti, kolumni


Siksi siellä lähes joka talossa onkin lämpöpumppu!

Ilmalämpöpumpulla pystyt turvaamaan jo nyt, että lämmityskustannuksesi pysyvät kurissa. Oikein asennetulla ja käytetyllä ilmalämpöpumpulla voi säästää noi 30% lämmitysenergian määrästä. Valtion puolueettoman tutkimuskeskuksen Motivan mukaan on saavutettu säästö keskikokoisessa omakotitalossa noin 4000kwh vuodessa. Joka nykyisilläkin energian hinnoilla tekee n.400eur. Kun energian hinta nousee kasvaa lämpöpumppulämmittäjän säästö samassa suhteessa!

Kun lisäksi huomioidaan valtion verotuksen kautta saatava veroetu (kotitalousvähennys). On ilmalämpöpumpun ns.takaisinmaksuaika vain muutan vuoden luokkaa. Lisäksi tulevat kesällä saatava viilennys sekä kosteudenpoisto, joita ei myöskään sovi unohtaa.

"Pumpputohtori" asennuspalvelu on takuu laadusta"

Greentex Oy
...jo vuodesta 1995 lähtien.


York
25.03
2010

Energiavero nousee vuoden 2011 alussa lähes kaksinkertaiseksi Suomessa.

Sähkön ja öljyn verotus kiristyy vuoden 2011 alusta alkaen.
13.02
2010

Ilmalämpöpumpulla voi säästää huomattavasti energiaa!

Valtion tutkimuskeskus Motiva on tutkinut asiaa vuodesta 2004 lähtien.
11.02
2010

Ilmalämpöpumppujen myyntimme kasvoi 30% vuonna 2009

Lue aiheesta lisää...